Onko sinulla idea, mutta haluat varmuutta siihen, miten osallisuutta edistetään. Osallistu Yhteisen keittiön ja Sokran yhdessä järjestämään työpajaan. Mukana myös STEA:n avustusvalmistelija.

STEA:n uusien projektien rahoitushaku päättyy 31.5.2018. Sen lisäksi STEA:lla on kaksi sellaista nopean aikataulun erillishakua, jotka voidaan kytkeä Yhteiseen keittiöön. Paikka auki II-avustusohjelmasta voi hakea rahoitusta projekteille, johon palkataan osatyökykyisiä ja nuoria. ARVOKAS-avustusohjelmasta voi hakea rahoitusta projekteille, joilla vähennetään eriarvoisuutta. Erillishaut ovat auki 3.4.18 saakka.

Aamupäivän aikana kuulet siitä, miten osallisuuden lisääminen saadaan toimintaa ohjaavaksi periaatteeksi, mikä on Yhteinen keittiö ja millaisia rahoitusmahdollisuuksia STEA tarjoaa. Iltapäivällä jakaannutaan ryhmiin, joissa voi joko vahvistaa osallisuusymmärrystään, neuvotella ja sopia yhteistyöstä muiden toimijoiden kanssa, saada sparrausta Yhteiseen keittiöön liittyvän projekti-idean kehittämiseen tai apua hakemuksen laatimiseen. Osallistua voi myös pelkkään aamupäivän osuuteen.  Voit valita itsellesi parhaiten sopivan työpajan. Tilaisuudet ovat maksuttomia.

Avoin työpaja on tarkoitettu kaikille päivän teemoista kiinnostuneille. Työpajaan voi tulla oppimaan osallisuudesta, tutustumaan Yhteiseen keittiöön tai ilman suunnitelmaa. Voit mielellään välittää kutsua eteenpäin.

Ilmoittautumiset vähintään viikkoa ennen työpajaa:
1) 8.2. klo 12-16 Lahti, Monitoimikeskus Takataskussa os. Huovilantie 4
ilmoittautumislinkki: https://www.lyyti.in/Yhteinen_keittio_ja_STEA_Lahti

Yhteinen keittiö osallisuus brändi-työpajan ohjelma Lahdessa:
Klo 12 Tervetuloa ja aloitetaan yhteisellä lounaalla
Klo 12.30 STEA-rahoituksen mahdollisuudet (avustusvalmistelija Ari Mattila, STEA)
Klo 13.15 Johdattelua osallisuuteen (tutkimuspäällikkö Anna-Maria Isola, THL, Sokra)
klo 13:45 Kykyviisarin lyhyt esittely (hankejohtaja Miia Wikström, Työterveyslaitos, Solmu-hanke)
Klo 14 Kahvi
Klo 14:15 Työryhmätyöskentely neljässä ryhmässä
Klo 15:30 Työryhmät esittelevät työskentelynsä tulokset
Klo 16:00 Päätös

2) 27.2. klo 10-16 Jyväskylä, Vanha Pappila os. Vapaudenkatu 26
ilmoittautumislinkki: https://www.lyyti.in/Yhteinen_keittio_ja_STEA_Jyvaskyla
3) 21.3. klo 10-16 Ivalo, Kirkkoherranviraston kokoushuone os. Sairaalantie 5
ilmoittautumislinkki: https://www.lyyti.in/Yhteinen_keittio_ja_STEA_Ivalo
4) 26.3. klo 10-16 Joensuu, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry kokoushuone Sorina, os. Siltakatu 20 A                     ilmoittautumislinkki:   https://www.lyyti.in/Yhteinen_keittio_ja_STEA_Joensuu

Ohjelma Jyväskylässä, Ivalossa ja Joensuussa:
klo 10:00 Työpajan aloitus ja tutustuminen
klo 10:30 Mikä on Yhteinen keittiö?
klo 11:00 STEA rahoituksesta
klo 11:30  Mitä osallisuus on?
n. klo 12–13 Lounastauko (omakustanteinen)
klo 13:00 -16:00 Työryhmätyöskentelyä osallistujien tarpeiden mukaan, esim.
1) Millainen Yhteinen keittiö lisää osallisuutta ja miten se sanoitetaan?
2) Hakemusklinikka
3) Neuvotellaan ja sovitaan kumppanuuksista

Työpajakiertueen toteuttaa Yhteinen keittiö yhdessä Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokran kanssa.