Olen Margit Valenko. Asun Tampereella Pispan palvelutalossa ja olen mukana Pispan pilotissa Yhteinen keittiö toiminnassa.

Vaikka olen 87-vuotias, olen silti yhä innostunut. Olen ollut elämäni aikana mukana monenlaisessa, mm. urheiluseurassa, Tampereen työväen teatterissa, kuoroissa sekä eri orkesterien solistina.  Kun on koko elämänsä toiminut paikoissa missä voi toisten ihmisten kanssa tehdä asioita, niin tämä Yhteinen keittiö tuli niin kuin joululahjana eteen, että nyt on taas asia jonka kanssa voi puuhastella.

Itse koen tärkeäksi saada muita ihmisiä mukaan tähän toimintaan ja olla innostamassa heitä.

Tärkeää on, että Yhteinen keittiö ei ole pelkkää keittämistä vaan monenlaista toimintaa. Itse olen mielelläni mukana esim. musiikissa, koska olen pitkän uran tehnyt laulajana.

Margit Valenko, monitoiminainen, Pispan palvelutalon asukas/edustaja, Tampere